Sivut

torstai 28. tammikuuta 2016

Autokakku

Autokakku pojalle

Meillä juhlittiin viime viikonloppuna pojan 2v. Synttäreitä ja koska poika tykkää niin kovin autoista, tein autoaiheisen kakun. 


Sitruuna/mustikka/vadelma kakku

Pohja on tehty tavallisella sokerikakkupohjan ohjeella. 
Täytteeseen laitoin tänä vuonna seuravaa molempiin kerroksiin.
Vispikermaa + sitruunatuorejuustoa sekaisin. Massaan laitoin varovasti vielä ihan tilkan sitruunamehua. Massa kakun väliin ja siihen päälle ripottelin mustikoita ja vadelmia, joita löytyi pakastimesta kesän jäljiltä. Pohjat kostutin sitruuna/vesi yhdistelmällä. 
Hyvää oli. :)

Polkuauto on tehty sokerimassasta. Värjäsin sokerimassaa vaaleansiniseksi pastavärillä ja mustat osiot  maalasin pastavärillä kun sokerimassa oli kuivunut.