Sivut

keskiviikko 30. joulukuuta 2015

Frozen sukat tyttärelle

Tyttäreni on pitkään toivonut minulta frozen villasukkia ja viimeinkin minulla oli aikaa neuloa hänelle sellaiset. Lanka on tyttären itse valitsema ja sukat on neulotut puikoilla nro. 3.


Sukat on neulotut 5 (kohta 6) vuotiaalle tyttärelle ja silmukoita sukissa on 40. Kuviona valepalmikko, joka on hyvin helppo ja kuitenkin näyttävä malli. Kantapää on ristiinvahvistettu.
Laitan tähän vielä jonkinlaisen pienen ohjeen sukkiin, vaikka aika perusssukat ovatkin. 

Frozen sukat

Koko: 28/29

Luo 40 silmukkaa (10 per puikko)
Kerrokset 1-4 : 3 oikein, 2nurin.
Kerros 5, siirrä kolme ensimmäistä silmukkaa oikealle puikolle ja tee ylivetokavennus ( ensimmäinen silmukka kahden yli) siirrä kaksi jäljellä olevaa silmukkaa takaisin vasemmalle puikoilla ja neulo seuraavasti; 1o, langankierto, 1o. Neulo tämän jälkeen kaksi nurjaa silmukkaa normaalisti ja toista seuraaville 3 (oikein neulotut) sama. 
Tee näin koko kerros.
Kerrokset 6-8: 3o, 2n..

Toista ylivetokavennus kerros aina neljän kerroksen välein.

Kun varsi on halutun mittainen (minulla 7 palmikkokerrosta) aloitetaan ristiinvahvistettu kantapää 20 silmukalla.
1kerros: 1o, nosta 1neulomatta, 1o, nosta 1neulomatta... (Jatka koko kerros)
2kerros: nurin
3 kerros: nosta 1 neulontaa, 1o, nosta yksi neulomatta... (Jatka koko kerros)
4 kerros: nurin

Jatka kantapään neulomisessa kerroksia kuten edellä kerrottu, joka toisella oikein kerroksella ensin aloitetaan oikealla silmukalla, toisella aloitetaan nostamalla silmukka neulomatta. Näin saa ristiinvahvistettu kantapään, joka on kauniin näköinen ja käytännöllinen. 

Kantapään kerrosten jälkeen kavennetaan seuraavalla jaolla 7/6/7 jonka jälkeen sivuilta poimitaan tarvittava määrä silmukoita. Itse en koskaan laske montako poimin, poimin sen verran ettei rakoja muodostu ka kavenna ylimääräisen pois. 

Teräosuudella neulotaan kahdella puikolla (20 silmukkaa) valepalmikkoa ja kahdella puikolla (20 silmukkaa) sileää, joka luonnollisesti on jalkapohjan alle tuleva. Teräosuudella minulla on ollut 11 palmikkokerrosta, jonka jälkeen olen sileällä neuleella kaventanut aina jokaisen puikon alusta 2silmukkaa yhteen. 
 Sitten päätellään ja sukat käyttöön, kuten meillä.

Sukat lähtivät heti käyttöön ja niillä jo luisteltiinkin laminaattilattialla laulaen "let it go..."



torstai 5. marraskuuta 2015

Palmikkolapaset + ohje


Tänä vuonna otin itseäni viimein niskasta kiinni ja päätin opetella lapasten neulomisen. Olen neulonut yhdet ja ainoat lapaset elämässäni ennen näitä. Ne neuloin ala-asteella ja kunnianhimoisesti lähdin heti tekemään kirjoneuletta. Ihan kivat niistä tuli, mutta muistan vain kuinka vaikeat ne oli ja loppujen lopuksi vielä liian pienet, kun kirjoneuletta olivat. Tästä on kenties jäänyt sellainen kuva, että lapasten neulominen olisi jotain suurta ja ihmeellistä. Eihän se sitten ollutkaan sen ihmeellisempää kuin sukkien neulominen, mukavaa puuhaa! Ja tällä kertaa ne ovat sopivat.

Tein palmikkolapaset, soveltaen monen monesta kuvasta päädyin tällaiseen ohjeeseen, sillä en valmista kivaa palmikkoa löytänyt. Alla ohje teillekkin. Mukavaa neulontaa !




Palmikkolapaset + ohje

Koko; nainen

Aloita luomalla kahdelle puikolle 40silmukkaa ja jaa ne neljälle puikolle (10s/puikko).
Neulotaan joustinnneuletta joko 1o takakautta kiertäen, 1n. Tai 2o takakautta kiertäen, 2n. Itse voi valita kumpi miellyttää silmää enemmän. Itse neuloin joustinneuletta n. 7-8cm.

Sitten aloitetaan palmikkoa/sileän osuuden neulontaa. Jaa silmukat puikoilla seuraavasti.
1. Puikko: 13s. 2. Puikko 6s. 3. Puikko 11s. 4puikko 10s.

1. Kerros: aloitetaan neulomaan palmikko 1. puikolla; 2n, 4o, 1n, 4o, 2n. Lopuilla sileää neuletta.
2. : 2n, 4o, 1n, 4o, 2n. Lopuilla sileää neuletta.
3. : 2n, ota kaksi silmukkaa apupuikolle työn taakse 2o ja apupuikon silmukat 2o, 1n, ota apupuikolle työn eteen kaksi silmukkaa ja neulo 2o sekä apupuikon silmukat oikein, 2n.
4. : 2n, 4o, 1n, 4o, 2n. Lopuilla sileää neuletta. 
5-8.: 2n, 4o, 1n, 4o, 2n, lopuilla sileää. 
8. : tee kuten 3krs. palmikko ja samalla aloitetaan peukalokiilan tekeminen puikon 3 alussa; 2o, poimi edellisen kerroksen silmukoiden välistä langankierto puikolle ja neulo se kiertäen oikein, 1o, ota toinen. Langankierto, loput sileää neuletta.

Toista näitä peukalokiilan lisäyksiä joka kolmas kerros, kunnes silmukoita on luotu yhteensä 12 silmukkaa. Tämän jälkeen poimi 13 silmukkaa apulangalle ja jätä odottamaan. Seuraavalla kerroksella neulo 1s. Lisää peukalokiilan yläpuolelle kiertäen.

Palmikkoneule koostuu siis 5 kerroksesta, toista näitä, kunnes etusormi peittyy jonka jälkeen ala kaventamaan. Päättele, kun puikoilla yhteensä 6silmukkaa.

Peukaloon tulee yhteensä 18 silmukkaa. Poimitaan jo olemassaoleviin 12s. Lisäksi ympäriltä 7silmukkaa ja ensimmäisellä kerroksella neulotaan ne kiertäen oikein, jolloin ei tule reikiä.

Toivottavasti ohjeestaan on jollekin hyötyä. Näitä on yllättävän vaikea lähteä kirjoittamaan. Ja jonkinlainen perusta pitää neulomiseen olla jo, jotta ymmärtää sepustuksenki, jos sittenkään.




perjantai 18. syyskuuta 2015

Omenahilloa + ohje

Hyvää syksyä! Täällä Pirkanmaalla ainakin on jo syksy selvästi lähtenyt käyntiin ja saanut pahaakin käydä jo haravoimassa. Omenapuut notkuu omenaa, vaikka olen jo 50kg vienyt mehuasemalle puristettavaksi. Päätin tehdä ensimmäistä kertaa omenahilloa omalla tavalla. Tuli kyllä superhyvää ja viikonloppuna täytyykin paistaa lettuja, joihin tuo hillo sopii loistavasti.



OMPPUHILLO

n. 1 kg omenaa kuorineen (siemenkodat poistettu)
1 dl vettä
1tl vaniljasokeria
500g hillosokeria
(1tl atamonia)

Pilko omenat  kuorineen (koska vitamiinit) ja laita kattilaan, jonka pohjalla on 1dl vettä. Laita sekaan vielä vaniljasokeri ja anna omppujen pehmetä kattilassa miedolla lämmöllä, ettei pala pohjaan. 
Kun ovat pehmenneet, pyöräytä sauvasekoittimella sileäksi ja lisää sokeri. Keittele miedolla lämmöllä sekoitellen n. 7min. Kuori vaahto pinnalta ja purkita puhtaisiin lasipurkkeihin, joissa tiivis kansi. 

Itse keitin lasipurkit ja kannet, jotta ovat varmasti puhtaita. Jos haluaa käyttää säilöntäainetta, lisätään se jo valmiiseen seokseen kun vaahdot on poistettu. 

Ja niin on omppuhillo valmiina. Itse tein vallan valkeakuulaasta ja tuli todella hyvää! 


maanantai 18. toukokuuta 2015

DIY ruusukepipo ohje


Tällaisia ruusukepipoja on nyt näkynyt aika paljon ja onhan ne tosi kivoja, juuri tein Ainolle ja naapurin tytöille tällaiset.





Tässä laitan kuvallisen tutoriaalin tästä piposta, miten itse teen sen. Tapoja on toki monia.


Ensin leikkaan haluamastasi kankaasta 4 kpl samankokoisia ja mallisia paloja. Helpoiten se saa leikattua kun taittaa kankaan nelin kerroin, kuten kuvassa olen tehnyt. Samalla leikataan soiro ruususuketta varten. Pituuden voi itse määrittää, on hyvä kuitenkin muistaa että kuminauha rypyttää kangasta aika paljon.

Puolaa ompelukoneen alalangaksi kuminauhaa ja päälilangaksi tavallista lankaa.

Ommellaan soiro, kevyesti venyttäen trikoota. Kuminauha vetää kankaan mukavasti ryppyyn, kunhan ompelukoneen asetukset on oikein. 
Tässä vielä kuva valmiista soirosta, jonka alalangaksi on kuminauhaa.

Aletaan ommella ruusuketta, tässä vaiheessa otetaan päälikankaan yksi pala, johon ruusuke ommellaan. Pipon paloja ei siis vielä ole yhdistetty. Aletaan ommella spiraalimaisesti soirosta, niin kuin ruusun muotoon, suoralla ompelemaan ja tavallisilla langoilla. Nämä tein siis tavallisella ompelukoneella.


Kun ruusuke on ommeltu, laitetaan päälikankaan oikeat puolet vastakkain, kuten kuvassa ja ommellaan reunoista kiinni, ei kuitenkaan alhaalta. Nämä ompelen saumurilla. Tehdään sama vuorikankaan puoliskoille. Lopputulos näyttää seuraavanlaiselta.




Sitten leikataan päältä kolmion mallineen pala pois, molemmista puolikkaasta. Minulla on tässä kankaat päällekkäin, jotta saan samanlaiset ja kokoiset palat molemmista leikattua.


Ommellaan juuri leikatun palan puolet vastakkain, siitä puoliskolta johon ruusuke on ommeltu.


Asetetaan sisä- ja ulkovuori oikeat puolet vastakkain ja surautetaan alareuna kiinni, sen tulisi näyttää seuraavanlaiselta.



Tässä vaiheessa käännetään pipo ympäri, tuosta ompelemattomasta aukosta ja surautetaan myös se umpeen, joka jää näkyviin pipon sisäpuolelle.


Ja siinä se on, kääntämistä vaille valmis.


Toivottavasti tästä on jollekin apua ja saa alkaa itsekin ompelemaan ruusukepipoja. Minun mielestäni näitä on nopea ja kiva tehdä. Loppujen lopuksi pienellä vaivalla saa aikaan aika näyttävän pipon joko pienemmällä tai suuremmalla ruusukkeella. 

Ompelun iloa!







lauantai 16. toukokuuta 2015

DIY Tumput ompelemalla

Näin keväällä tarvitaan sellaisia kevyitä tumppuja esim. vaunuihin. Kudottuja tumppuja löytyy kyllä, mutta halusin eräässä projektissa käyttää kaikki trikookankaat hyödyksi, jotta tekemästäni sentistä tulisi kokonaisuus. Näin päädyin ompelemaan tumput. Ensin tutkin Googlen, josko löytyisi jokin ohje, jossa on peukalo. En löytänyt. Päädyin sitten tekemään hatusta ja ihan hyvin onnistuivat. Ovat ainakin meidän 1v. 4kk poitsulle sopivat. Ja varmasti persoonalliset. 

Nämä oli todella nopeat tehdä ja hyvin saa kaiken kankaan käytettyä, myös ne pienemmät hukkapalat. Tässä jonkinlainen kuvallinen ohje. 

Taaperon tumput 




Ensin piirsin paperille suuntaa antavan kaavan, käyttäen Mikken kättä mallina. Lisäsin reunoihin myös vähäsen extraa, ettei tumput vaan tule liian piukoiksi. Mallina voisi myös käyttää jotakin kudottua tumppua. Kaksinkertaisesti taiteellista trikoosta leikataan ensin päälikankaan kappaleet ja 
sitten samanlaiset vuorikankaan kappaleet. 







Sitten surrutellaan saumurilla tai tavallisen ompelukoneen joustoompeleella reunat kiinni, jätetään kuitenkin alareuna ompelematta.



Tässä kaikki kappaleet surautettu.

Leikataan resorit. Näihin leikkasin hieman kapeammat resorit, jotta ovat varmasti napakat ja eivät lähde käsistä niin helposti.
Resorin reuna ommellaan yhteen, jolloin siitä tulee sellainen ns. Putkilo/tuubi. Taitellaan se tuubi kaksinkerroin, nurjat puolet vastakkain ja asetellaan tumput sisään. Tumppu on tässä vaiheessa vuoripuoli ulkona ja päälikangas sisäpuolella, nurjat puolet vastakkain.

Ommellaan resorit kiinni tumppuihin siten, että ommellessa venytetään resoria jonkin verran, niin ympärysmitta riittää tumppujen mittaan ja resorista tulee tarpeeksi napakka.

Ja valmista. Aika helppoa eikö?

sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Virkattu pitsinen laukku


Olimme Ainon tädin syntymäpäivillä viikko takaperin ja tapani mukaan halusin kehitellä Viiville jotakin itsetehtyä lahjaksi. Mielestäni jo lahjan tekeminen on puolet siitä ilosta kun antaa sen saajalleen. Aina on toki mietittävä tarkkaan minkälainen sopisi lahjan saajalle. Viiville siis virkkasin pienen laukun, johon mahtuu aikalailla puhelin, pieni lompakko ja huulipuna sekä puuteri. Lahjan saaja oli oikein mielissään ja itselle tuli hyvä mieli, kun taisi osua oikeaan.


Ohje on kirjasta " hurmaavat pitsit". Helppo tehdä kunhan vaan ensin pääsee jyvälle ohjeesta. Itse jouduin muutamaan kertaan ensimmäisen purkamaan, kun oli hieman hakusessa oikean kokoisen virkkuukoukun löytyminen. Ohjeessa koukun koko on 0,85 ja sillä koolla varmasti tuleekin ohjeen mukainen lompakko. Itse tein koululla 1,25 ja sain kassin aikaiseksi. Lankana on Eldorado puppets puuvillalanka.





Sisustan ulkokuoren ompelin mustasta paksummasta kankaasta, jota oli jäänyt kangaslaatikkoon jostakin aikaisemmasta projektista. Sisusta on puuvillaa, hieman pirtsakkaa tunnelmaa tuomaan, kun laukku itsessään on muuten niin tumma, sekin jämäkangasta laatikosta. Kassissa on 15cm kukkarokehys, joka ommeltiin käsin kiinni. Olkaketjun löysin Löytötavaratalon koristeketjuista, jota myydään metritavarana. Siellä oli todella hyvä valikoima ja vaikka minkä välisiä ketjuja. Tietää mistä kannattaa hakea, vaikka olisi muunkin värinen kehys ympärillä.

Seuraava kassi onkin jo tilattu, tietää mitä seuraavaksi väkertelemään. Mukavaa puuhaa se ainakin on.



lauantai 25. huhtikuuta 2015

Aino 5v.


Tänään juhlittiin Ainoa 5-vuotta. Joka vuosi sitä ihmettelee mihin aika katoaa, vastahan oltiin synnärillä pienen nyytin kanssa ja molemmat ihmeteltiin toisiamme. 
Nyt Aino on tomera ja itsepäinenkin pikkutyttö, joka tykkää kirjojen lukemisesta ja askartelusta. Niin ja leipomisesta, tulee selvästi äitiinsä, haha..
Aino ottaa toiset huomioon ja on yleensä ystävällinen ja pirtsakka. Päiväkodissa olivat keskustelleet ystävyydestä lähiaikoina ja Ainon ajatus ystävyydestä oli "ystävää pitää auttaa", kun muilla oli ollut jotakin leikkimiseen liittyvää. Ihanasti sanottu.

Aino halusi synttäreilleen (yllätys, yllätys) poni kakun. Tänä vuonna valittiin Pinkie Pie. Ympärille Aino halusi kukkasia ja tämähän äiti yritti jälleen parhaansa jotta tytön toive tulee täytettyä.


Kakku on tehty kolmesta levykakkupohjasta ja täytteenä on yksinkertaisesti kermavaahto + appelsiini tuorejuustoa sekä persikat palasia.
Pursotuksessa kermavaahtoa, joka on jämäköitetty vaniljakreemi jauheella.
Koristeet ovat sokerimassaa.




Vappu kun on ihan nurkan takana, tarjolla oli myös munkkeja ja simaa. On ne vaan niin hyviä, kun kerran vuodessa tulee tehtyä.



Onnistunut päivä taas kerran, onnellinen pikku tyttö. Ihania uutisiakin ollaan tänään kuultu, häähumua ilmassa. Jospa saisi alkaa jo ideoimaan seuraavaa häälahjana. Ihanaa!

Käyn itse varmaan jonkinlaisilla ylikierroksilla, kun olen tänään jo herännyt ennen seitsemää paistamaan munkkeja ja vieläkään ei nukuta yhtään, päinvastoin. On ihan sellainen olo, että voisi vaikka siivota tai lähteä lenkille kunnolla, liikaa kahvia kenties...?
Jospa sitä yrittäisi edes ja kömpisi miehen kainaloon.

maanantai 23. maaliskuuta 2015

Trikoopipo virkatulla kukkaselle DIY

Heipä hei!

Kevät saapuu hurjaa vauhtia, vaikka täällä Pirkanmaallakin satoi viime yönä lunta, maa oli aamulla ihan valkoinen. Onneksi se sulaa äkkiä pois.

Kevät ja kevätpipot.
 Paksut villapipot on saanut jo laittaa varastoon ja alkaa suunnittelemaan kevääksi ihania pipoja. Trikoopipot on todella helppoja ja nopeita tehdä. Pipoja voi mukavasti piristää jollakin yksityiskohdalla, jos on yksivärinen pipo.

Tilaustyönä tein tällaisen mustan trikoopipon, johon virkkasin puuvillalangasta kukkasen piristämään muuten niin tummaa kokonaisuutta. Kukan keskelle laitoin vielä vintagenapin laatikon kätköistä. 


Ohje virkattuun kukkaan löytyi täältä (klik) 



Pipo on mallin päähän vähäsen iso, mutta hyvin ajaa mallin roolinsa. 

tiistai 3. maaliskuuta 2015

Torkkupeitto häälahjaksi + hääkortti

Muutamaa viikkoa takaperin juhlittiin pitkäaikaisen ystävän häitä.
Halusin tehdä heille jotain pehmeää ja käytännöllistä häälahjaksi. Jotain sellaista, joka muistuttaa heitä arjessa tuosta ihanasta päivästä. Tämän alle on toivottavasti mukava kääriytyä yhdessä vaikkapa leffailtaa viettämään. Värit valitsin aika "neutraaleiksi" sellaisiksi että sopivat lähes kaiken kanssa yhteen.

Lahjaksi lopulta päätin tehdä torkkupeiton. 
Torkkupeitot ovat meillä ainakin joka päivä käytössä.
Tällaiseen sik sak- torkkupeittoon löysin monia eri ohjeita ja päätin loppujen lopuksi soveltaa Novitan ohjetta täältä.
 Novitan ohjeessa on käytetty paksumpaa lankaa ja isompia puikkoja. 
Itse käytin Red Hearth soft lankaa (puikkosuoisitus 4,5) ja pyöröpuikkoja kokoa 6, 80 cm kaapelilla. Kaapeli olisi saanut olla pidempikin, mutta en neulomisinnostuksen iskettyä löytänyt pidempiä mistään.


Silmukoita torkkupeitossani on 168 ja sillä  määrällä sain leveydeksi n. 140 cm.

Lopuksi vielä ompelin Handmade lapun kiinni torkkupeittoon.



Käsityöihmisenä, toki myös askartelin kortin. Tällä kertaa päädyin sydämeen johon liimailin hempeän romanttisen värisiä nappeja. Napit ovat jostakin 50-luvulta, ihania vintage-nappeja.
Kortin etuosan päällystin pitsillä, samalla jota käytin paketoinnissa (ja hääpuvussani kesällä, haha)


 

perjantai 27. helmikuuta 2015

Pöllösukat + ohje

Jouluksi tein aikuisille useammatkin pöllöaiheiset villasukat, nyt on tullut kudottua useammat vauvan pöllövillasukat. Niitä on mukava kutoa, tulee niin nopeasti pieni pari sukkia ja lankakin on ihanan pehmeää kutoa. Nämä sukat on kooltansa vastasyntyneelle ja sovellettu aikuisten pöllösukista.






Pöllösukat vauvalle

Luo 28 silmukkaa, jaa silmukat kolmelle puikolle seuraavasti;
I. 11 silmukkaa
II. 6 silmukkaa
III. 11 silmukkaa

1-8 krs. 1 oikein (takakautta kiertäen),1 nurin.
oikeat silmukat takakautta neuloen tulee joustinneuleesta paljon tiiviimpää.
 9 krs. 1n, 1o, 1n, 8o, 1n, 1o, 1n, toista
10 krs.3 n, 8o, 3n, toista
11 krs. 1n, 1o, 1n, 8o, 1n, 1o, 1n, toista
12krs. 3n, siirrä kaksi silmukkaa apupuikolle työn eteen, 2o, apupuiko silmukat oikein, siirrä kaksi silmukkaa apupuikolle työn taakse, 2o, apupuikon silmukat oikein, 3n, toista
13 krs. 1n, 1o, 1n, 8o, 1n, 1o, 1n, toista
14 krs. 3n, 8o, 3n, toista
15 krs. 1n, 1o, 1n, 2o, ota helmi virkkuukoukkuun ja vedä silmukka helmen läpi, neulo silmukka sitten oikein, 2o, pujota toinen helmi, 2o, 1n, 1o, 1n, toista
16 krs. 3n. 8o, 3n, toista
17 krs 1n, 1o, 1n, 8o, 1n, 1o, 1n, toista
18 krs. tee kuten 12 krs.
19 krs.  1n, 1o, 1n, 8o, 1n, 1o, 1n, toista
20 krs.  3n. 8o, 3n, toista
21 krs.  1n, 1o, 1n, 8o, 1n, 1o, 1n, toista
22 krs.  3n. 8o, 3n, toista
23 krs.  1n, 1o, 1n, 8o, 1n, 1o, 1n, toista
24 krs.  3n. 8o, 3n, toista
25 krs.  1n, 1o, 1n, 8o, 1n, 1o, 1n, toista
26 krs. tee kuten 12 krs.
27 krs. 3n, 8o, 6n, 8o, 3n, toista

Aloita kantapää 12 silmukalla seuraavasti
III. puikolta 6 silmukkaa ja I. puikolta 6 silmukkaa.
Neulo 12 krs yhteensä.

Aloita jalkapöydän pöllön neulominen siten että siirrät I. puikolle (jossa on jo 6 silmukkaa)
viereisiltä puikoilta 3 silmukkaa lisää ja neulo pöllö 12 silmukalla seuraavalla tavalla.
1 krs. 1o, 1n 8o, 1n, 1o, toista
2krs. 2n, 8o, 2n, toista
.......

jatka samaan tapaan kuin varren pöllöä, nyt silmukoita on kuitenkin aikaisemman 14 sijasta 12 silmukkaa, joka muuttaa oikein ja nurin silmukoita.

Pöllökuvion jälkeen saa lähteä suoraan tekemäänn kärkikavennusta, 7 silmukkaa per puikko ja aina puikon alussa 2o yhteen. Päättele sukka kun puikoilla on yhteensä 4 silmukkaa.



torstai 22. tammikuuta 2015

Pipoja

Loppuvuoteen on mahtunut myös muutamia pipoja.
Aino toivoi alkutalvella vaaleanpunaista pipoa tupsulla ja seuraavanlaisen sain aikaan.
En ole kutonut pipoja muutamaan vuoteen, mutta ihan kivasti silti onnistui ja oli mukavaa puuhaa.

Ainon pipossa kudoin valepalmikkoa, todella helppo ja nopea malli
Pienen rusetin laitoin piristämään ilmettä, neiti oli tyytyväinen.

Nyt kun ilmat alkoi kylmenemään kudoin toisen pipan, joka on hieman paksummasta langasta ja lämpöisempi. Tämän mallin nimi on wurm-pipo, ohje löytyy ainakin Ravelrystä.
Neiti ihastui tähän pipaan niin paljon että siivosikin se päässä, eikä halunnut ottaa lainkaan pois. Mikäs sen parempi palkka neulojalle kuin tyytyväinen asiakas. hehe...
Tähän neiti valitsi langat itse, hyvät värit valitsikin.

Veljenpojalle virkkasin jouluksi tällaisen Nightmare before christmas-elokuvan "Håkan" hahmo pipon. Tämä on ymmärtääkseni yksi vanhempien lempielokuvista ja hahmoista.
Malli on oma, siitä voin laittaa ohjetta myöhemmin.

Villasukkia, villasukkia

Kuten jo edellisessä kirjoituksessani sanoin, sukkia tuli loppuvuosi kudottua urakalla.
Tähän laitan kuvia niistä, joista kerkisin nappaamaan kuvan. On ainakin hetkeksi aikaa sukankutomis villitys laantnut sen rupeaman jälkeen, nyt on puikoilla jo jotain ihan muuta.


Ruususukat Suuri Käsityö lehdestä, sekä pienet värikkäät piirakkasukat tyttärelle.

Päiväkodin tädeille piirakkasukkia sekä pöllösukkia helmisilmillä.

Ingrid malli muokattuna Roosanauhan sukkalehdestä.



Pöllösukat äidillle
 
Super Mario Mushroom villasukat veljelle

Naisten sukkiin lisäilen jokaisenn tälläisen "Made with love" korun.
Näitä myydään verkkokaupoissa ainakin, omani tilasin e-baysta. ( n. 300 kpl alle 4€)