Sivut

torstai 22. tammikuuta 2015

Pipoja

Loppuvuoteen on mahtunut myös muutamia pipoja.
Aino toivoi alkutalvella vaaleanpunaista pipoa tupsulla ja seuraavanlaisen sain aikaan.
En ole kutonut pipoja muutamaan vuoteen, mutta ihan kivasti silti onnistui ja oli mukavaa puuhaa.

Ainon pipossa kudoin valepalmikkoa, todella helppo ja nopea malli
Pienen rusetin laitoin piristämään ilmettä, neiti oli tyytyväinen.

Nyt kun ilmat alkoi kylmenemään kudoin toisen pipan, joka on hieman paksummasta langasta ja lämpöisempi. Tämän mallin nimi on wurm-pipo, ohje löytyy ainakin Ravelrystä.
Neiti ihastui tähän pipaan niin paljon että siivosikin se päässä, eikä halunnut ottaa lainkaan pois. Mikäs sen parempi palkka neulojalle kuin tyytyväinen asiakas. hehe...
Tähän neiti valitsi langat itse, hyvät värit valitsikin.

Veljenpojalle virkkasin jouluksi tällaisen Nightmare before christmas-elokuvan "Håkan" hahmo pipon. Tämä on ymmärtääkseni yksi vanhempien lempielokuvista ja hahmoista.
Malli on oma, siitä voin laittaa ohjetta myöhemmin.

Villasukkia, villasukkia

Kuten jo edellisessä kirjoituksessani sanoin, sukkia tuli loppuvuosi kudottua urakalla.
Tähän laitan kuvia niistä, joista kerkisin nappaamaan kuvan. On ainakin hetkeksi aikaa sukankutomis villitys laantnut sen rupeaman jälkeen, nyt on puikoilla jo jotain ihan muuta.


Ruususukat Suuri Käsityö lehdestä, sekä pienet värikkäät piirakkasukat tyttärelle.

Päiväkodin tädeille piirakkasukkia sekä pöllösukkia helmisilmillä.

Ingrid malli muokattuna Roosanauhan sukkalehdestä.



Pöllösukat äidillle
 
Super Mario Mushroom villasukat veljelle

Naisten sukkiin lisäilen jokaisenn tälläisen "Made with love" korun.
Näitä myydään verkkokaupoissa ainakin, omani tilasin e-baysta. ( n. 300 kpl alle 4€)